Liian raskas työ syö hyvinvointia ja uhkaa terveyttä – eikä siitä useinkaan saa riittävästi palkkaakaan

Suurin osa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista pitää työtänsä henkisesti ja fyysisesti raskaana.  Työntekijät pääsevät harvoin vaikuttamaan omaan työhönsä, joka koetaan ongelmalliseksi. Lisäksi on selvää, että käsipareja tarvitaan kipeästi lisää hoitamaan entistä suurempaa hoitoa tarvitsevaan joukkoa.

JHL:n toukokuussa julkaisemasta kyselystä selviää, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pitävät työtään erityisen kuormittavana.  Sitä pidetään henkisesti raskaana, pakkotahtisena, työasennot ovat hankalia ja myös väkivalta- tai uhkatilanteiden määrät ovat kasvaneet.

Kyselyn tulokset eivät mielestäni ole yllättäviä. On selvää, että työntekijämäärät eivät ole kasvaneet missään suhteessa asiakas-/potilasmäärien tai heidän hoitonsa vaativuuden kanssa. Liian vähän työntekijöitä hoitamassa liian suuria määriä työtehtäviä.

Olisko aika lisätä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia?

Alalla on myös hyvin yleistä se, etteivät työntekijät pääse vaikuttamaan tarpeeksi oman työn suunnitteluun, työmäärään tai esimerkiksi työprosesseihin. Varmaan siinä on myös yksi syy, miksi kyselyssäkin nousi esille johtamisen puutteet ja, että esimiehet koetaan vain työvuorojen jakajina. Yhdessä nämäkin epäkohdat voivat vähentää viihtymistä töissä ja lisätä stressiä.

Lisäisikö parempi palkkaus työhyvinvointia- ja työssäjaksamista? Tämä olisi mielestäni mielenkiintoista selvittää. Auttaisiko parempi palkkaus vähentämään alalla esiintyviä ongelmia? Selvää kuitenkin on, että vaikka palkka olisi parempi, niin se ei pelkästä yksin riitä. Työtä tekeviä käsipareja tarvitaan lisää. Varsinkin kasvukeskuksissa ja vanhustenhuoltoon, joissa ongelmia kohtuuttomien työmäärien kanssa on jo nyt selkeästi esillä. Mielestäni erilaiset ”vahingot ja heitteillejätöt”, joita välillä alalta nostetaan esille, ovat yksinkertaisesti seurausta siitä, että liian pienillä henkilöstömäärillä hoidetaan kasvavaa hoitoa tarvitsevien joukkoa.

Kuinka paljon pitää vielä sattua, että toiminta muuttuu?

Kysymys on mielestäni siitä, kuinka miten monta läheltä piti -tilannetta tai kuolemaan johtanutta tapausta on satuttava, jotta toiminta kokonaisuudessaan muuttuu? Milloin työnantaja on valmis maksamaan työn vaativuuden mukaista palkkaa? Koska vastaavat johtajat ilmoittavat, että nyt on saatava lisää työntekijöitä ja milloin päättäjät uskaltavat lähteä esittämään reilusti lisärahoitusta työntekijöiden palkkojen korottamiseksi ja määrän lisäämiseksi? Väitän, että nämä kysymykset nousevat yhä useammin esiin seuraavien vuosien aikana, oli sitten sote-uudistusta olemassa tai ei.

Sirkka-Liisa Kähärä

ommenttia aiheesta “Liian raskas työ syö hyvinvointia ja uhkaa terveyttä – eikä siitä useinkaan saa riittävästi palkkaakaan

  1. Aulikki Räsänen 25/07/2018 at 10:32 - Reply

    Hyvä, puhut yhdestä hoitoalan kipupisteestä! Koulutuksessa korostetut asiat kuten asiakaskeskeisyys, yksilön tarpeet, erityistarpeet ja kokonaisvaltainen kohtaaminen ei toteudu tässä melskeessä. Hoitotyö on tehtäväkeskeistä suoriutumista. Potilaat kärsii ja hoitohenkilökuna uupuu. Hyvä hoito, mitä se vaatii? Työhyvinvointi, mitä se on? Siis, lisää käsipareja kokonaisvaltaiseen hoitamiseen tarvitaan! Mielestäni harjoittelu jakso hoitoalan opiskelijoiksi pyrkiville olisi tarpeen, jolloin mielikuva tulevasta työstä olisi todellinen. Väärät valinnat ja keskytykset vähenisi.

  2. Nina Uskola 25/07/2018 at 20:43 - Reply

    Monenlaisissa työyhteisöissä ja eri toimialoilla olen saanut työskennellä vuosikymmenten ajan. Omat alaistaitoni ovat kehittyneet myös ajan saatossa. Välillä hammasta purraan poskilihakset kuitenkin ammattilaisen palveluhymyyn hakeutuvat työtehtävissä ihminen edellä. Käsipareja tarvitaan, siitä tulee mielestäni myös kertoa esimiehelle, perusteluineen myös. Jotenkin me kuitenkin vaan tehdään, joustetaan eikä harmituksen ja kiireen ollessa jo työtapa – kyetä palautumaan työn ulkopuolella, lomilla. Itsellä on erittäin hyvä tilanne johtamisen osalta. Organisaatiomuutos, uusi esimies ja paljon yhteistyökumppaneita. Nyt haetaan tietoa koetusta, toimintatavoista sekä työn vaativuudesta tehtäväkohtaisine haasteineen. Haluan sanoa että, tänäpäivänä kun valmistaudutaan tulevaan, työntekijöiltäkin tarvitaan ja otetaan vastaan arvokasta tieto/kokemusta, jos vaan jaksaisimme sitä jakaa/antaa. Monessakaan työpaikassa ei ole hyvin, mutta jos jossain on – pistetään sitä jakoon! Hyvistä esimiehistä myös, alaisensa tunnetaan. Rohkeasti omaa työtä ja työyhteisöä rakentavasti kehittämään, välineitä on paljon tarjolla. Vastuu työhyvinnoista on työnantajalla, me työntekijät voimme osaltamme sitä vaatia ja vaalia. Harjoittelijoille toivon paljon parempaa työpaikkaohjausta, harjoitteluaikaa – kuin mitä tänäpäivänä kiireeltä ehditään. Mielestäni jopa työvuorosuunnittelussa siihen voidaan vaikuttaa paljon. Hyvä Sirkka- Liisan kirjoitus, kaiken olemassaolevan tiedän.

  3. Siku 29/07/2018 at 17:27 - Reply

    Hei,
    Kiitos kommenteistanne. Hyvää esimiestyötä ei koskaan kehuta liikaa ja sitäkin pitäisi tuoda julkisuuteen enemmän. Toisaalta taas työntekijöiden pitäisi yhdessä rintamassa tuoda julki esimiehille, jos työntekijöitä on ihan liian vähän tai laadukasta työ estyy. Valitettavasti tällainen työtä helpottavien ja laatua parantavien asioiden vaatiminen jää usein muutaman henkilön kontolle, vaikka koko työyhteisö olisikin muutosten puolella. Olen muutaman kerran heittänyt ilmaan kysymyksen siitä, että montako kuolemantapausta, heitteillejättöä tai unohdettua käyntiä on tapahduttava, ennen kuin tajutaan, että sosiaali- ja terveydenhuollossa on monin paikoin aivan liian vähän työntekijöitä.
    Terveisin
    Siku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *