Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salmisen vastaus (Vantaan Sanomat 27.10.2018) Martinlaakson terveyskeskuslääkärille yleistyöaikaan siirtymisestä oli vajavainen ja työntekijöiden vapaa-aikaa vähättelevä.
Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöille tehty yleistyöaikaan siirtyminen on toteutettu huonosti, jopa tökerösti. Mitä pidemmälle aika kuluu, sen kummallisempia perusteluita asiasta kuulee.
Alun perin terveysasemien hoitajien yleistyöaikaan siirtymistä perusteltiin yhtenäisillä työaikamuodoilla. Henkilöstön ruokailua omalla ajalla perusteltiin sillä, että työntekijällä on oikeus ruokataukoon. Kuitenkin osa terveysasemien hoitajista ei työskentele yleistyöajassa ja osa ruokailee työajalla. Tämä muutos on tarkoittanut sitä, että yleistyöajassa työskentelevien hoitajien työpaikalla vietetty aika viikossa 2,5 tuntia enemmän kuin niiden, jotka syövät työajalla. Jokaisen oikeus rauhalliseen ruokataukoon on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei käytännössä toteudu piti sitten sitten ruokatauon omalla tai työajalla. Työntekijöitä on poissa lähes päivittäin ja sijaisia ei ole saatavilla, joten paikalla oleva henkilöstö joutuu tekemään puuttuvien työt. Silloin ruokatauko joustaa.
Myöhemmin ruokataukoa omalla ajalla perusteltiin sillä, että työntekijä pääsee pois työpaikaltaan syömään muualle. Peruste on ihan puppua. Kuinka moni työntekijä puolessa tunnissa siirtyy työpaikalta pukukopille vaihtaa työvaatetuksen arkivaatteisiin ja menee lounasravintolaan syömään, tulee työpaikalle vaihtaa työvaatteet päälle ja on puolen tunnin kuluttua takaisin työpisteessään? Tuskin kukaan.
Työpaikalla vietettävä aika lisääntyi 2,5 tuntia viikossa yleistyöajassa
Sosiaali- ja terveysvirastosta on myös useasti perusteltu, että suurimmalla osaa henkilöstöä on ruokatauko omaa aikaa. Totta, näin on esim. toimistohenkilökunnalla, mutta heidän työviikkonsa pituus on ilman ruokataukoa 36 tuntia 45 minuuttia, kun taas hoitajilla työviikon pituus on ilman ruokataukoa 38 tuntia 45 minuuttia. Kun hoitajien työaikaan lasketaan ruokatauot, he viettävät työpaikallaan viikossa 41 tuntia 15 minuuttia. Eipä taida olla montaa ammattiryhmää, joka yhtä monta tuntia viikossa työpaikallaan säännöllisesti viettää.
Apulaiskaupunginjohtaja Salmisen vastauksessa (VS 27.10) väite siitä, että jokainen voi siirtyä halutessaan yleistyöaikaan on henkilöstön esittämien ongelmien väheksymistä. Onko sosiaali- ja terveystoimen johto sitä mieltä, että hoitohenkilöstön vapaa-ajalla ei ole merkitystä työntekijän ja perheiden hyvinvoinnin kannalta ja johto ohjaa siksi työntekijöitä hyväksymään pidemmän työaikamuodon?
Sirkka-Liisa Kähärä
Kirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa viikonvaihteessa 24.-25.11. otsikolla: Kuinka moni käy lounaalla puolessa tunnissa vaihtaen vaatteet mennen tullen?
Lue lisää aiheesta:
Mielipidekirjoitus: Sairaanhoitajapulan takana on huono henkilöstöpolitiikka (11.10.2018)