julkinen sektori

Väärin sovittu tai väärin maksettu

Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien nokkamiehiä ottaa päähän. Pääosa kunta-alan ammattiliitoista teki kolmivuotisen sopimuksen palkankorotusten ja perälautojen kera. Nyt edellä mainittujen järjestöjen johtajien mielestä kunta-alan sopimukset vaikeuttavat syksyllä käytävää yksityisen sektorin liittokierrosta.

Ketkähän liittokohtaisia sopimuksia ovat vuosikausia halunneet ja vaatineet? Katsokaapa ihan vaan omaan peiliin, herrat, sillä sitä saa mitä tilaa. Kun naisvaltaisille, pienipalkkaisille, julkisen sektorin työntekijöille on tulossa jotain, niin alkaa kauhea natina ja kitinä edellä mainituissa järjestöissä. Ne neuvottelevat julkisen sektorin palkoista, joille mandaatti kuuluu.

Palkka on saatava oikein ja sovitusti
Pääkaupunkiseudulla mm. sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat jääneet työantajan toimesta palkanmaksujärjestelmän uudistuksen jalkoihin. Palkkaa ei ole tullut, sitä on tullut liian vähän tai liikaa johtuen palkanmaksua hallinnoivien yritysten järjestelmien heikkoudesta ja toimintatavoista. Nämä samanlaiset kertomukset toistuvat näköjään poikkeuksetta, kun kunnissa vaihdetaan palkanmaksujärjestelmiä. Työntekijät eivät saa vastauksia, koska esimiehet eivät osaa auttaa ja henkilöstöpäälliköt ohjaavat soittamaan palkanmaksua hoitavaan yritykseen.

Kun asiaan ei ole ajoissa ja tarpeeksi järeästi puututtu, ovat palkanmaksujärjestelmiä tuottavien yritysten huonot toimintamallit levinneet kuin sienet sateella kuntiin ja jatkossa myös hyvinvointialueille. Eikö kuntien johtajilla, henkilöstöpäälliköillä, pääluottamusmiehillä ja ammattiyhdistyksillä ole riittävästi keinoja puuttua tähän ongelmaan, jotta se saataisiin nopeasti ratkaistua? Miten asioiden selittely ja selvittely tai pahimmassa tapauksessa käsien levittely auttavat työntekijöitä, joilla vuokrat ja velat erääntyvät?

Työnantajan velvollisuus on maksaa palkkaa tehdystä työstä sovittuna aikana ja työntekijän velvollisuus on tehdä työtä palkan saadakseen. Jos maksu viivästyy, on työntekijä ansainnut palkan lisäksi viivästyskorot. Jos ongelma ei ratkea, ei työntekijällä ole työvelvoitettakaan.

Terveisin
Siku