Työväen Akatemian jälkeen opiskelin röntgenhoitajaksi ja myöhemmin sairaanhoitajaksi. Uravalintaani vaikutti se, että minua houkutti työssä sen monimuotoisuus ja yllätyksellisyys. Ikinä ei etukäteen voi tietää, mitä ovesta sisään tuleva ihminen tarvitsee.
Vantaalle muutin pysyvästi 90-luvun alussa mieheni Juhan kanssa. Havukoskella, kerrostalon lähiöasukkaina viihdyimme erinomaisesti, koska lähellä on arjessa tarvittavia palveluita kuten kaupat, kirjasto ja terveysasema, laajat ulkoilumahdollisuudet ja hyvät liikenneyhteydet. Syksyllä 2021 muutimme muutaman kilometrin pohjoisemmaksi, Rekolanmäkeen, jossa myös viihdymme mainiosti. Edelleen kuitenkin käytämme Havukosken palveluja ja nautimme tutuista ympäristöstä.
Sairaanhoitajana ehdin työskennellä yli 10 vuotta Myyrmäen terveysasemalla. Vuoden 2016 lopussa siirryin asiantuntijatehtäviin ja työskentelin suunnittelijana Vantaan Apotti-hankkeessa sosiaali- ja terveystoimessa. Hieman yli 20 vuoden työuran jälkeen Vantaalla, siirryin helmikuussa 2021 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto ry:n palvelukseen, Etelä-Suomen alueen aluepäälliköksi. Vaikka työtehtäväni ovat muuttuneet, teen edelleen työtä, jolla on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.