Hei Sinä arvoisa Sikun tukija!
Kampanja Sikun siivittämiseksi eduskuntaan on jo täydessä vauhdissa – eikä ihme, sillä meillähän on ihan paras ehdokas!
On ollut hienoa huomata, kuinka aktiivisesti olette olleet mukana eri tapahtumissa Sikun rinnalla, esimerkiksi Sirkan päivän kahvituksissa lokakuussa.
Marraskuussa on tulossa toritapahtumia ja oviin kolkutteluja muutamilla alueilla. Sitten ollaankin jo joulukuussa.
Se, että meillä on paras ehdokas riittää pitkälle, mutta silti ne viimeiset viikot ja loppukiri ratkaisevat. Mainonta on oleellinen osa eduskuntavaalikampanjaa ja siihen tarvitaan taloudellisia resursseja.
Lokakuusta 2025 lähtien Facebookissa ja Instagramissa ei ole enää voinut tehdä poliittista eikä yhteiskunnallista maksullista mainontaa.
Tämä merkitsee sitä, että meidän on panostettava kalliimpiin julkaisualustoihin, jotta voimme kertoa Sikusta ja hänen tavoitteistaan mahdollisimman monelle.
Tällä hetkellä yksi osa projektiamme on kerätä rahaa jaettavaan materiaaliin, lehtimainoksiin, valomainoksiin sekä busseissa ja pysäkeillä näkyviin mainoksiin.
Yksi ihana, jaettava kampanjaherkku on saanut suuren suosion: Sikun suukko eli Brunbergin mansikkapusu. Laatikko pusuja maksaa noin 7 euroa. Toinen makuhermoja hivelevä tuote ovat Fazerin lakut. Laatikollinen niitä maksaa suunnilleen saman verran.
Olisiko Sinulle mahdollista osallistua talkoisiin ja lahjoittaa Sikun kampanjaan varten vaikkapa yhden pusulaatikon verran?
Voit tehdä sen helposti maksamalla sopivaksi katsomasi summan Yhteinen Hyvä ry:n tilille:
Tilinumero on FI45 5290 0221 1094 14
Tai Mobilepayn (Vipps) kautta #45239
Torilla tavataan ja hyvää syksyn jatkoa!
Tiina Nurmi-Kokko
Sikun vaalipäällikkö
yhteinenhyva.ry@gmail.com
#siku2027









