Korona on aiheuttanut muutoksia varmasti monen henkilön joulun- ja vuodenvaihteen vieton suunnitelmiin, jälleen kerran. Rokotusaikataulutkin muuttuvat tiuhaan tahtiin. Nuorten aikuisten 2. ja 3. rokotuksesta on kannettu julkisuudessa huolta. Valitettavasti nuorten aikuisten ensisijaisesti seurattaviin nettisivuihin tuskin kuuluu oman kuntansa koronarokotusta koskevat nettisivut. Vielä harvempi tuosta ikäryhmästä taitaa niitä seurata säännöllisesti.
On hyvä, että rokotuspisteet ovat auki myös iltaisin, koska osa työssäkäyvistä ei pääse rokotuksiin 8-16 välisenä aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että terveydenhuoltohenkilöstö joutuu jälleen kerran venymään, henkilöstöä siirtyy varsinaisista tehtävistä esim. perusterveydenhuollosta rokotuspisteisiin ja eläkeläisiä houkutellaan mukaan rokottamaan. Näin on toimittava, jotta rokotuskattavuutta saadaan rivakasti nostettua.
Minulla on suuri huoli kasvavasta hoitovelasta, joka sosiaali- ja terveydenhuoltoon syntyy koronan aiheuttamien toimenpiteiden takia. Valitettavasti sitä on jo syntynyt ennen koronaa monessa kunnassa. Hoitovelan pienentäminen ja poistaminen on yksi hyvinvointialueiden tehtävistä, jossa tarvitaan suunnitelmallista toimintaa ja sitkeyttä sekä rahoitusta.
Jokaisella tuntuu olevan kiire ennen joulua, sitä valmistellaan ja odotetaan monessa kodissa. Tärkeintä kuitenkin on, että aikaa olisi rauhoittua, antaa aikaa itselleen ja läheisilleen. Tänä vuonna toteutettiin jo toista kertaa joulukalenteri eli joulupallojen etsintä Vantaalla. Joulukalenteri on tuottanut iloja ja huvia niin palloja eri puolille Vantaata vieneille tontuille kuin joulupallojen löytäjille. Kiitos kaikille joulukalenterin toteutukseen osallistuneille!
Minun ja perheeni joulu on vuosia jo mennyt tietyn kaavan mukaan. Jouluaattona perheen miehet ovat ”pukkikeikoilla”, minä olen muutaman tunnin Kirnun joulukahvilassa ”tonttuna” (tosin tänä vuonna se on peruttu) ja illalla käymme haudoilla. Sen jälkeen vasta availemme lahjoja. Joulupäivänä on aikaa juhlistaa joulua, yhdessä syömällä ja viettämällä sitä läheisten kanssa.
Oikein hyvää ja leppoisaa Joulun aikaa!
Terveisin
Siku