Blogi

Hoidetaan terveyttä ja ennaltaehkäistään sairauksia hyvillä palveluilla

Tarvitaan palveluita, jotka luovat turvallisuutta ja auttavat silloin, kun siihen on tarve. Terveydestä pidetään huolta toimivilla palveluilla. Terveenä pysyminen ei saa olla kiinni lompakon paksuudesta. Asiakasmaksut, lääkekorvaukset ja matkakorvaukset eivät saa muodostua esteeksi hyvälle hoidolle.  Oikeus ja pääsy hyvään hoitoon kuuluu kaikille. Ajoissa. (lisää…)

Nyt on aika herätä: 3 syytä, miksi äänestää demari eduskuntaan!

Eduskuntavaalit tarkoittaa 200 ihmisen valintaa päättämään siitä, kuinka Suomea johdetaan seuraavat neljä vuotta. Ei ole yhdentekevää, ketä nämä 200 valituksi tulevaa kansanedustajaa ovat. He ovat avainasemassa siinä, millaisia lakeja säädetään ja mihin rahaa suunnataan. Nyt ei ole aika nukkua vaan olla hereillä asioissa, jotka vaikuttavat jokaisen meidän elämään. (lisää…)

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Politiikka kuuluu kaikille, nuorille ja naisille ihan yhtä lailla kuin vanhoille ja miehille. Katsottaessa maiden välisiä tasa-arvovertailuja on naisten asemassa esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen vallan osalta vielä parannettavaa. Asioita päätettäessä naisia tarvitaan, miten muuten demokratia ja ihmisten äänen monipuolisuus toteutuvat?

(lisää…)

Nollasopimus ei takaa työtunteja, miten silloin palkalla pärjää?

Yhä useammalla työntekijällä on vaikeuksia tulla toimeen palkallaan. Kasvavien asumis- ja elinkustannusten kanssa painiessa on pääkaupunkiseudulla monen tavallisen ihmisen tasapainoteltava tulojen ja menojen kanssa päivittäin. Työsuhteet ovat usein silppua, pätkiä, määrä-aikaisia ja osa-aikaisia. Varmuutta seuraavan viikon tai kuukauden työtunneista ja palkasta ei ole. Yhdellä työntekijällä saattaa olla useita eri työnantajia ja henkilöstövuokrausfirmat tahkoavat tulosta. (lisää…)

Perutaan aktiivimalli!

Muistan, kuinka reilu vuosi sitten seisoin Senaatintorilla Ääni työttömälle -mielenosoituksessa. Mielenosoitus oli vastalause Sipilän hallituksen työttömyysturvan uudistukselle, joka jo silloin nähtiin toimimattomaksi. Aktiivimalli on raippamalli, totesin jo tuolloin. (lisää…)

Palkalla on pärjättävä!

Karut kertomukset suomalaisesta köyhyydestä, syrjäytymisestä ja tilanteesta ulospääsyn toivottomuudesta nousevat yhä useammin esille. Hyvä, että tavallisten ihmisten tarinat tulee julki, sillä kasvavaan vääryyteen olisi pitänyt jo aikoja sitten reagoida. (lisää…)

Uusi Vantaa – uusi tapa toimia

Vantaa kasvaa ja kansainvälistyy, muiden suurten kaupunkien tavoin, ennen näkemättömällä vauhdilla. Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuissa myös suurilla kaupungeilla on iso rooli. Toimintaympäristö on muuttunut viimeisinä vuosina vauhdilla ja Vantaa on lähtenyt uudistamaan organisaatiotaan ja uuden organisaation on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2020. (lisää…)