sote

Aluevaaleilla on merkitystä!

Syksy on kulkenut hujahtaen ja kohta ollaan jo joulussa. Uuden valtuuston ja kaupunkikulttuurilautakunnan kanssa toiminnan aloittaminen, toisiin päättäjiin tutustuminen ja asioihin perehtyminen sekä muutto uuteen asuntoon on pitänyt kiireisenä työn ohessa. Onneksi asioita pystyy laittamaan tärkeysjärjestykseen ja suunnittelemaan päivänsä siten, että myös läheisille jää aikaa.

Hyvinvointialueen aluevaalit
Vantaa-Keravan hyvinvointialueen aluevaalit ovat parin kuukauden kuluttua. Miksi on tärkeää, että mahdollisimman moni käyttää ääntänsä tammikuussa vaaleissa? Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen siirtyy vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille. Vantaa ja Kerava muodostavat yhdessä hyvinvointialueen. Jo ensi keväänä, maaliskuussa 2022 aloittavat uudet aluevaltuustot päätöksenteon, joka koskee hyvinvointialueita. Miten palveluja tulevaisuudessa järjestetään, hyvinvointialueen omana vai ostopalveluina vai yhteistyössä muiden kanssa. Miten riittävää henkilöstä hankitaan, miten palkkoja harmonisoidaan ja miten varmistetaan hoito sekä riittävät palvelut Vantaa-Kerava hyvinvointialueen asukkaille.

Vuoden 2023 alkaessa Vantaan kaupunginvaltuutetut, kaupunginhallitus tai virkamiehet eivät vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen toteutuksesta, riittävästä määrästä toimipisteitä tai riittävästä henkilöstöstä. Siksi aluevaaleilla ja -valtuutetuilla on merkitystä, koska he päättävät hyvinvointialueen sote-palveluista.

Hyvinvointialueet tarvitsevat sitoutuneita ja osaavia päätöksentekijöitä
Miksi olen lähtenyt ehdokkaaksi aluevaaleihin? Siksi, että uskon sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaikuttavan asiakkaan ja potilaan hoitoon, palvelujen saatavuuteen ja laatuun. Moniammatillinen yhteistyö ja palveluketjujen sujuvuus vahvistavat tyytyväisyyttä, vähentävät päällekkäisyyttä, nopeuttavat paranemista ja kuntoutumista sekä säästävät kustannuksia.

Nykyisin perustason sosiaali- ja terveydenhuolto sakkaa välillä pahasti myös Vantaalla. Kauniita puheita on riittänyt virkamiehiltä ja poliitikoilta, mutta pysyvän ja laadukkaan toiminnan kehittäminen on ollut mahdotonta, koska ei ole ollut henkilöstöä, rahaa tai kykyä järjestää toimintaa uudelleen. Pitkäjänteisyys toiminnan kehittämiseen ja sitoutuminen asetettuihin tavoitteisiin on puuttunut. Hyvin toimivia ja laadukasta palvelua tarjoavia yksiköitä on, mutta hyvien käytänteiden levittäminen ei ole onnistunut.

Henkilöstöpula on kestänyt vuosikausia ja samaan aikaan Vantaan asukasmäärä on kasvanut koko ajan. Kaupungin kasvua ei otettu riittävän ajoissa huomioon ja palvelujen puute pääsi kasvamaan liian isoiksi esim. lääkäri-, psykologipalveluissa tai lastensuojelussa.

Hyvä asiakaskokemus olennainen osa hyvinvointia ja uskon sen paranevan sote-uudistuksen myötä. Nykyisin monet sote-palvelut on suunniteltu palvelun tuottajan näkökulmasta, asiakasta ja potilasta ei ole kuunneltu tai otettu mukaan suunnitteluun. Hyvin tyypillistä on sote-palveluille, että tieto ajanvarauksesta toimitetaan kirjeitse. Jos palvelujen käyttäjä haluaa vaihtaa aikaa, joutuu asiakas/potilas kaivamaan itse tiedon siitä, mihin hän voi ottaa yhteyttä. Siksi tarvitaan palveluketjujen, eri palvelutasojen ja ammattiryhmien ja palvelujen käyttäjien yhteistyötä saumattoman ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi.

Terveisin
Siku

Vantaalaiset tarvitsevat paremmat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut

Vantaan kaupunginjohtajan talousarvioesitys tulee valtuuston päätettäväksi marraskuussa. Nyt käydään poliittisissa valtuustoryhmissä kiivasta keskustelua siitä, mistä saadaan lisää tuloja ja mistä pitää leikata. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä linjaa esityksiään lokakuun puolessa välissä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut keskiössä
Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmat ovat monin paikoin vaikeuksissa. Palveluongelmat ovat syventyneet vuosien kuluessa. Vuonna 2012 käynnistetty talous- ja velkaohjelma, oman toiminnan karsiminen ja Vantaan asukasmäärän kiihtyvä kasvu aiheuttivat palveluvajeen, johon ei vastattu lisäämällä riittävästi työntekijöitä. Osasyy on myös meissä poliitikoissa, rahaa ja työpaikkoja olisi pitänyt lisätä jo silloin kun pula työntekijöistä oli pienempi. Lisäksi hyvin toimivia prosesseja ja malleja lopetettiin joko liian kalliina tai ne eivät kuuluneet silloisten johtajien ”omiin malleihin”.

Vanhuspalveluissa työntekijäpulaan vastattiin ostopalveluilla, joka on aiheuttanut sen, että ne ovat liian kalliita, joustamattomia ja niistä on hankalaa päästä irti. Silloinen sosiaali- ja terveystoimen johto ei myöskään ymmärtänyt, että yhtenäisillä pääkaupunkiseudun työntekijämarkkinoilla veto- ja pitovoimatekijöillä on merkitystä. Sen sijaan tehtiin päätöksiä, yhdessä henkilöstöjohdon kanssa, joka on kiihdyttänyt työvoiman hakeutumista muualle.

On selvitettävä ns. ruuhkapesäkkeet ja tehtävä laaja-alaisempi palvelujen korjaussuunnitelma. Helppoa se ei tule olemaan, sillä ongelmia on liian paljon. Korona- ja terveyspalvelujen puhelinruuhkaa puretaan ostopalveluhenkilöstön toimesta lokakuun puolivälistä lähtien. Valtuuston, jo useamman kerran, vaatimat terveysasemien iltavastaanotot on apulaiskaupunginjohtaja luvannut aloittaa tänä vuonna. Vanhus- ja vammaispalvelujen ostopalvelusopimukset tarkastetaan ja tarpeen mukaan niitä puretaan. Henkilöstön pitovoimaa on lisättävä kilpailukykyisellä palkitsemisella, henkilöstöeduilla ja koulutuskannustimilla. Lisäksi henkilöstön palkkausprosessia on nopeutettava. Nämä toimenpiteet ratkaisevat vain osan ongelmista. Tarvitaan selkeää ja konkreettista toimenpidesuunnitelmaa siitä, miten voidaan tarjota vantaalaisille parempia sote-palveluja.

Sirkanpäivän kahvitilaisuudet 16.10.2020 perutaan
Koronaepidemia on Uudellamaalla kiihtymisvaiheessa, kokoontumisrajoituksia tiukennetaan ja ns. tarpeetonta kokoontumista tulee välttää. Tämä tarkoittaa sitä, että itsensä suojaamisen lisäksi myös läheisiään on suojeltava. Sirkanpäivä-tilaisuuksien järjestäminen, edes pienimuotoisempana, voi aiheuttaa tarpeettoman riskin joko minun tai jonkun muun läheiselle, kun kokoontuisimme teltalle toisiamme tapaamaan.

Siksi, surukseni, ilmotan, että 17. Sirkanpäivän kahvitilaisuudet perutaan tänä vuonna. Toivottavasti tapaamme Sirkanpäivän kahveilla syksyllä 2021.

Pidetään toisistamme huolta jatkossakin!

Terveisin
Siku