viikkoblogi

Sote-uudistus, saadaanko aikaan tällä hallituskaudella?

Korona-tartuntojen määrä on kesän jälkeen kiihtynyt ja uudet rajoitukset kokoontumisissa, matkustamisessa ja laajemmat suositukset maskien käytöstä ovat tarpeen. Valitettavasti korona-epidemia on sakannut maan ja Vantaan talouden toimintaa.

Suurimmat tulojen menetykset aiheutuvat työttömyyden kasvusta, joka aiheuttaa verotulojen jyrkän vähentymisen. Vantaan menojen supistamistarve on noin n. 100 miljoonaa euroa seuraavien 3 vuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelutarjontaa priorisoidaan, tuottavuutta ja digitalisaatiota vahvistetaan sekä peruspalveluista on pidettävä huolta. Henkilöstöä ei olla irtisanomassa eikä lomauttamassa.

Vantaan valtuusto käsitteli maanantaina maan hallitukselle annettavaa lausuntoa mm. sote-uudistuksesta ja maakuntamallista. Sote-uudistuksen toteuttaminen on kestänyt liian kauan. Palvelujen saatavuus ja ammattitaitoisen työvoiman saanti sekä kustannusten kasvun hillintä eivät ole onnistuneet. Uudistukset ovat kaatuneet mm. perustuslakiin ja poliittisiin erimielisyyksiin.

Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat hälyttävissä määrin rapautuneet, vanhus- vammaispalvelujen heikentyminen on levinnyt myös terveydenhuollon palveluihin. Merkittävä osa esim. vanhus- ja vammaispalveluista tuotetaan ostopalveluina, jotka on todettu kalliiksi ja joustamattomiksi. Mielestäni Vantaa tarvitsee laajempia hartioita pystyäkseen tuottamaan sote-palveluita laadukkaasti ja ehkäisemään terveyserojen kasvua.

Maan hallituksen antama sote-esitys ei ole vielä valmis, mutta mielestäni tämä on hyvä alku sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen parantamiseksi. Vantaan rahoitukseen liittyvät kysymykset, varsinkin tilanteessa, jossa mm. väestön määrä ja investoinnit kasvavat, on ratkaistava ennen maakunta-järjestelmään siirtymistä. Lisäksi rahoituksen turvaamiseksi maakunnat tarvitsevat verotusoikeuden, jotta ne voivat toteuttaa paremmin mm. itsehallinnollista tehtäväänsä.

Sirkan-päivän kahvitilaisuudet pidetään 16.10.2020, toki korona rajoitukset huomioiden. Jos haluat tulla mukaan järjestelyihin, ota yhteyttä!

Hyvää syyskuuta

Terveisin

Siku

Milloin toteutuu palkankorotukset ja kiky-tuntien poisto?

Valtakunnansovittelijan tekemä sopimusratkaisuesitys kunta-alalle kaatui ennen Vappua. Jos sopimusratkaisu olisi hyväksytty, olisi jokainen osapuoli joutunut luopumaan jostain tavoitteestaan. Kun vahvin painostuskeino, työtaistelujen mahdollisuus, on poistunut ammattiliitoilta koronaepidemian myötä, on neuvotteluasemakin ihan toinen, kuin mitä se oli esim. alkuvuodesta.

Hyvää sopimusratkaisuesityksessä oli esitys uudesta kunta-alan sotesopimuksesta, joka olisi ollut, laaja-alainen, useita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmiä koskeva sopimus. Osa olisi halunnut, että se tulee voimaan heti, joka ei olisi ollut mahdollista. Jokainen sopimusneuvottelija tietää, että tällaisissa laajoja henkilöstöryhmiä koskevissa kirjauksissa, todellinen työ alkaa vasta sen jälkeen, kun on sovittu, että asia toteutetaan.

Kritiikkiä on myös tullut siitä, että kiky-tuntien poistoa esitettiin vasta lokakuulle. Milloinkahan kiky-tunnit poistuvat oikeasti, kun uudesta, kuntatyönantajan ja ammattiliittojen välisestä sopimusesityksestä, ei ole tietoakaan. Syksy näyttää siinä mielessä uhkaavalta, että kuntien talous heikkenee, osa henkilöstöstä lomautetaan ja osa jopa irtisanotaan. Yritä siinä sitten neuvotella palkankorotuksista, kiky-tuntien poistosta ja sote-sopimuksesta.

Erilainen kesä
Tänä kesänä ei vierailla festareilla tai isoissa urheilutapahtumissa. Tulevan kesän lomia on varman useampi pohtinut, varsinkin jos ei omista kesämökkiä tai ei ole sitä vakiintunutta kesäpaikkaa. Nyt on hyvä hetki panostaa suomalaiseen matkailuun ja yritystoimintaan. Kannattaa tutustua oman tai naapurikaupungin nähtävyyksiin, lähteä pitkästä aikaa telttaretkelle, joka hyvillä välineillä on aivan toista kuin lapsuudessani, suunnistaa luontoon ohjatulle retkelle, tutustua erilaisiin lomamajoituksiin tai ihan vain kiertää Suomea sellaisissa paikoissa, missä ei ole ennen käynyt.

Ennen kesän koittamista toivotan kuitenkin ihanaa kevättä ja oikein hyvää äitienpäivää!

Keväisin terveisin

Siku

Koronaviikkoja takana ja edessä

Viime aikoina olen pohtinut enemmänkin koronan merkitystä talouden -, sosiaalisuuden- ja inhimillisyyden näkökulmasta. Varmaa on, että tämän epätavallisen kevään poikkeuksellisuus kokonaisuudessaan avautuu meille monille myöhemmin. Nyt vain elää päivästä toiseen yrittäen pysyä terveenä.  Niin moni, eri tehtävissä, tekee parhaansa estääkseen koronan leviämisen, tarjotakseen palveluja ja muodostaakseen linjakkaita päätöksiä. Kuitenkin on joukko ihmisiä, jotka haluavat kritisoida päivästä toiseen jokaista päätöstä, tekoa ja tekemättä jätettyjä päätöksiä.

Minua on jopa alkanut tympäännyttää toimittajat, jotka hakemalla hakevat virheitä, epäkohtia tai kiistakysymyksiä Suomen linjasta hoitaa koronaepidemiaa. Kritiikkiä pitää esittää, virheet tunnustaa ja niistä pitää oppia, mutta asioilla spekulointi ei edistä mitään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että olemme ainutlaatuisessa kriisissä ja harvalla meistä  on samankaltaisia kokemuksia.

Talouden tiukat ajat
Vantaan kaupunginvaltuutettuna olen tiiviisti seurannut myös kuntataloutta. Koronan aiheuttama poikkeustila vaikuttaa negatiivisesti myös Vantaan talouteen. Verotuloja menetetään mm. yritysten sulkemisen, irtisanomisten ja lomautusten takia. Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon kulut kasvavat. Poikkeustila näyttäisi aiheuttavan tänä vuonna kaupungin talouteen n. 100 miljoonan euron miinuksen. Jotkut puhuvat jopa isommistakin luvuista.

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloitteesta on sovittu, että Vantaalle perustetaan valtuustoryhmien yhteinen työryhmä, jonka tarkoituksena on seurata Vantaan taloustilannetta ja ennen kaikkea esittää toimenpiteitä, joilla voidaan ehkäistä/korjata/viivästää talouden heikkenemistä. Demareiden valtuustoryhmän viesti on: Nyt ei ole juustohöylän eikä lomautusten aika, vaan muita keinoja pitää käyttää. Asukkaiden on saatava palvelut, työpaikkoja on luotava lisää ja hyvinvoinnista on huolehdittava. Esim. Vantaan ratikan ja lentoradan investointeja siirtäisin hieman eteenpäin ja lisälainanottoa harkitsisin myös. Vantaa on kasvava ja kehittyvä kaupunki, tästä kyllä selvitään.

Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy aloitti viime viikolla yt-neuvottelut. Hiuksia voidaan halkoa siitä, että onko Vantin henkilöstö Vantaan kaupungin henkilöstöä. Mielestäni on, koska Vantti on kaupungin 100%:sti omistama yhtiö. Siksi lomauttaminen ja samalla kaupungin menojen säästäminen, ottamalla rahaa pienituloisten palkkapussista, on mielestäni törkeää. Todennäköistä on myös, että samaan aikaan kaupunki ei pysty yksityisiltä palveluntuottajilta karsimaan palveluostojaan, koska se on sopimusteknisesti mahdotonta.

Kuntien huonosta taloustilanteesta, lomautuksista ja irtisanomisista tulee viestejä eri puolilta Suomea. Osalla kunnista ei kuitenkaan ole menestymisen mahdollisuuksia – edes tulevaisuudessa. Kuntien määrää olisi pitänyt vähentää jo aikoja sitten. Nyt valtion tuella tekohengitetään montaa kuntaa, koska korona on lisännyt niiden vaikeuksia entisestään.

Uskon parempaan
Tästä selvitään ja varmaa on, että paluuta entiseen ei ole. Tärkeintä on toimia ohjeiden mukaan, huolehtia toisistamme, läheisistämme ja yrittää pysyä terveenä. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta, jos koronaan sairastumme, voimme luottaa siihen, että meistä huolehtii ammattitaitoinen henkilöstö joka tasolla.

Lämpimin terveisin

Siku

Tasa-arvoinen palkkaus – utopiaako?

Työntekijöiden tasa-arvoinen palkkaus ja palkan suuruuden määrittely työn vaativuuden arvioinnin mukaan on edelleen ongelma miesten ja naisten välillä. Vuosikymmeniä on keskusteltu siitä, kuinka naisten euro on vain n. 85 senttiä miesten eurosta. Syyksi väitetään edelleenkin eri tehtävien jakautumista nais- ja miesvaltaisiin aloihin ja että julkisella sektorilla on vaikeaa laskea työn tuottavuutta. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan mielestäni taustalla vaikuttavat, aikansa eläneet, historialliset syyt.

Kävin muutama vuosi sitten keskustelua Vantaan henkilöstöpäällikön kanssa siitä, että miksi Vantaan palkkausjärjestelmiä ja työn vaativuutta ei vertailla eri tulosalueiden (Sosiaali- ja terveystoimi, tekninen toimi, jne.) henkilöstöryhmien kesken. Miksi insinöörin (ammattikorkeakoulutettu) lähtöpalkka on n. 600-1000 euroa enemmän kuin sairaanhoitajan (ammattikorkeakoulutettu). Vastaus silloin oli, että Vantaan palkkarahat eivät riittäisi, mikäli sairaanhoitajan, lähihoitajan tai terveydenhoitajan työn vaativuutta verrattaisiin insinööriin tai muihin teknisiin ammattialoihin. Toinen väite teknisten alojen parempaan palkkaukseen oli, että kuntasektorille on vaikea saada insinöörejä töihin. No, nyt tilanne on myös sama sairaanhoitajien ja lähihoitajien osalta, mutta mitään muutosta työnantaja ei ole halukas tekemään hoito- ja hoiva-alojen työntekijöiden palkkauksen korjaamiseksi.

Valitettavaa on myös, että monessa kaupungissa ja kunnassa naiset vastaavat henkilöstöhallinnosta ja ovat johtavissa tehtävissä, mutta naisvaltaisten alojen palkkauksessa tämä ei ole näkynyt. Onko niin, että naisjohtajia ei kiinnosta naisvaltaisten alojen parantaminen? Tältä ajatukselta ei voi välttyä, koska niin olemattomia ovat edistysaskeleet vuosien saatossa olleet.

Tarvitaan ulkopuolisia selvityksiä, mutta näihin ei kuntatyönantaja ole halukas. Selvityksiin kuuluvat palkkojen ja niiden erojen julkistaminen, tasa-arvosuunnitelma, palkkaselvitykset ja työn vaativuuden vertailtavuus eri tulosalueiden kesken. Nämä nostaisivat esiin konkreettisesti ja ennen kaikkea avoimesti esiin sen, mistä tehtävistä pitäisi maksaa korkeampaa palkkaa. Tätä työnantaja ei ole halukas tekemään.

Vantaa on monessa asiassa edelläkävijä, sitä se voisi olla myös tasa-arvoisen palkkauksen edistämisessä.

SDP:n puoluekokous kesäkuussa Tampereella
Uudenmaan Sosialidemokraateilla on meneillään jäsenäänestys puoluekokousedustajista. Vantaalaiset demarit äänestävät omat edustajansa puoluekokoukseen ja minä olen ehdokkaana numerolla 18. Jäsenäänestys on mahdollista internetissä vielä 4.3 saakka ja tämän jälkeen uurnavaalina eri puolilta Vantaata 16-30.3. Hyvä jäsen, muista äänestää.

Etkö halua enää sähköpostia?
Mikäli et halua enää sähköpostia minulta, niin laita viestiä, jotta tiedän poistaa sinut postituslistalta.

Terveisin

Siku

Kiitos vuodesta 2019 – katse kohti tulevaa 2020

Vuoden 2019 viimeisenä päivänä on aika kiittää kuluvana vuonna elämääni osallistuneita kanssakulkijoita, kampanja-aktiiveja, sukulaisia, ystäviä ja perhettä. Teillä monella on ollut kuluvan vuoden aikana eri rooleja elämässäni.

Kevään hyvä eduskuntavaalikampanjan jälkeen, oman vaalituloksen pettymyksen käsittely kesti pitkään. Onneksi loistava parisuhde, perhe ja ystävät kannattelivat. Lisäksi menestyminen työelämässä antoi uusia näkökulmia tulevaan.

Koko viime syksyn olen halunnut elämääni jotain uutta, samalla kuitenkin tietäen, että jostain myös pitää luopua. Olen toiminut SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana 9,5 vuotta ja huomasin urautuneeni tiettyihin toimintamalleihin. Uusi puheenjohtaja saa esiin uusia näkökulmia ja koko ryhmä uusia toimintatapoja, joiden uskon myös koituvan vantaalaisten hyväksi. Nyt oli hyvä hetki vaihtaa ryhmän vetäjää.

Uudenlaisia haasteita 2020
Uusi vuosi tuo mukanaan Vantaalle uuden organisaation. Kaupunkikulttuurin toimialalla yhdistyvät vapaa-ajan palveluiden, kirjastopalvelujen, asukaspalvelujen ja aikuisopiston palvelut. Haluan olla tiiviisti mukana uuden kaupunkikulttuurin toimialan kehittämisessä, niin palvelujen käyttäjänä, lautakunnan puheenjohtajana kuin yhtenä uudistuksen mahdollistajana.

Seuraavat kaksi vuotta ammattiyhdistykseni JHL Vantaan varapääluottamusmiehenä Sosiaali- ja terveystoimen sekä Kasvun ja oppimisen toimialalla (entinen sivistystoimi). Tämä tehtävä vaatii opiskelua ja perehtymistä, joten odotan innolla ns. astumista uusiin saappaisiin.

Mielikuva vuodesta 2019
Tästä vuodesta jää mieleen kiihtyvä ”mukauutisointi”, joka perustuu pitkälti mielikuviin tai epäilyihin, joista lähdetään tekemään uutisia erilaisten arvailujen pohjalta. Toiset tiedotusväliseen sitten jatkavat näitä arvailuja aina edellistä pidemmälle.

Asiat eli faktat hukkuvat mielikuvauutisoinnin alle. Asiallisuudella, faktojen tarkistamisella ja rehellisellä toimintatavalla ei ole välttämättä mitään tekemistä uutisten kanssa. Tätä kehitystä vastaan on taisteltava. Siksi minäkään en halua heittää ns. hanskoja kehään ja luopua niistä tavoitteista ja ihanteista, joiden takia aikoinaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan mukaan lähdin. Uskon, että asioihin perehtymällä, erilaisia mielipiteitä kuuntelemalla ja oikeudenmukaisella asenteella saa vielä äänensä kuuluviin.

Kuitenkin, vuodesta 2019, on mielessä kiitollisuus siitä, että Suomessa on SDP:n vetämä Sanna Marinin hallitus ja erittäin hyvä hallitusohjelma. Sen takia vuoden vaihtuessa esim. nostetaan pienimpiä eläkkeitä, korotetaan perusturvaa, poistetaan  aktiivimalli ja kasvatetaan koulutuksen rahoitusta. Näitä asioita ei olisi tapahtunut, mikäli kokoomus tai perussuomalaiset johtaisivat hallitusta.

Oikein valoisaa Uutta Vuotta 2020

Siku

Oikeus laadukkaisiin palveluihin

Vantaa on valitettavasti tullut syksyn aikana julkisuuteen huonosta henkilöstöhallinnosta. Vantaan väestönkasvu on huikeaa, mutta väestömäärän kasvu ei ole taannut riittävää työntekijäämäärää tai tarvittavia investointeja. Lisäksi henkilöstön hyvinvoinnista ei ole huolehdittu riittävästi.

Kouluja, päiväkoteja ja kunnallistekniikkaa halutaan rakentaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, mutta koska on priorisoitava, niin vapaa-ajan toimintaan liittyvää rakentamista siirretty vuosikausia. Vantaalle on rakennettu uimahalli edellisen kerran 1982, Hakunilaan. Vantaa on kasvanut tuosta ajankohdasta  yli 100 000 asukkaalla ja on aivan erilainen kaupunki kuin lähes 40 vuotta sitten.

Vantaalaiset tarvitsevat palveluja. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulu- ja päiväkotipalvelujen lisäksi tarvitaan liikunta- ja urheilupalveluja. Hyvinvointiin liittyvät palvelut ovat mielestäni peruspalveluja ja niitä tarjoavat myös uimahallit. Nyt jos koskaan, on aloitettava Elmon uimahallin rakentaminen Koillis-Vantaan asukkaille.

Sosialidemokraattisten päättäjien tehtävä on varmistaa, että Vantaan tuottamat palvelut toteutuvat täysimääräisesti, laadukkaasti ja että niiden saatavuus on nopeaa. Siksi mm. sosiaali- ja terveyslautakunta sekä opetuslautakunta ovat ottaneet rohkeasti kantaa palvelujen laatuun ja määrään. Tämä tarkoittaa määrärahojen lisäystä varsinkin lastensuojeluun, terveysasemille, kotiin vietäviin palveluihin, peruskouluun, lukio- ja ammatilliseen koulutukseen sekä päivähoitoon.

Tervetuloa Sirkanpäiville 16.10.

Jälleen kerran on Sirkanpäivän kiertueen aika.  Vuodesta 2004 lähtien olen ollut tukijoukkojeni kanssa keskustelemassa, vaihtamassa mielipiteitä  ja tarjoamassa makupaloja. Tällä kertaa kiertue alkaa Myyrmäen Paalutorilta klo 10, jatkuu Tikkuraitille klo 13.00 ja Koivukylään, Kirnun eteen klo 16.00. Tarjolla on, paikasta riippuen, joko lettuja tai leivonnaisia sekä virvokkeita.

Tervetuloa ja oikein hyvää syksyä!

Terveisin

Siku