Vuoden 2019 viimeisenä päivänä on aika kiittää kuluvana vuonna elämääni osallistuneita kanssakulkijoita, kampanja-aktiiveja, sukulaisia, ystäviä ja perhettä. Teillä monella on ollut kuluvan vuoden aikana eri rooleja elämässäni.
Kevään hyvä eduskuntavaalikampanjan jälkeen, oman vaalituloksen pettymyksen käsittely kesti pitkään. Onneksi loistava parisuhde, perhe ja ystävät kannattelivat. Lisäksi menestyminen työelämässä antoi uusia näkökulmia tulevaan.
Koko viime syksyn olen halunnut elämääni jotain uutta, samalla kuitenkin tietäen, että jostain myös pitää luopua. Olen toiminut SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana 9,5 vuotta ja huomasin urautuneeni tiettyihin toimintamalleihin. Uusi puheenjohtaja saa esiin uusia näkökulmia ja koko ryhmä uusia toimintatapoja, joiden uskon myös koituvan vantaalaisten hyväksi. Nyt oli hyvä hetki vaihtaa ryhmän vetäjää.
Uudenlaisia haasteita 2020
Uusi vuosi tuo mukanaan Vantaalle uuden organisaation. Kaupunkikulttuurin toimialalla yhdistyvät vapaa-ajan palveluiden, kirjastopalvelujen, asukaspalvelujen ja aikuisopiston palvelut. Haluan olla tiiviisti mukana uuden kaupunkikulttuurin toimialan kehittämisessä, niin palvelujen käyttäjänä, lautakunnan puheenjohtajana kuin yhtenä uudistuksen mahdollistajana.
Seuraavat kaksi vuotta ammattiyhdistykseni JHL Vantaan varapääluottamusmiehenä Sosiaali- ja terveystoimen sekä Kasvun ja oppimisen toimialalla (entinen sivistystoimi). Tämä tehtävä vaatii opiskelua ja perehtymistä, joten odotan innolla ns. astumista uusiin saappaisiin.
Mielikuva vuodesta 2019
Tästä vuodesta jää mieleen kiihtyvä ”mukauutisointi”, joka perustuu pitkälti mielikuviin tai epäilyihin, joista lähdetään tekemään uutisia erilaisten arvailujen pohjalta. Toiset tiedotusväliseen sitten jatkavat näitä arvailuja aina edellistä pidemmälle.
Asiat eli faktat hukkuvat mielikuvauutisoinnin alle. Asiallisuudella, faktojen tarkistamisella ja rehellisellä toimintatavalla ei ole välttämättä mitään tekemistä uutisten kanssa. Tätä kehitystä vastaan on taisteltava. Siksi minäkään en halua heittää ns. hanskoja kehään ja luopua niistä tavoitteista ja ihanteista, joiden takia aikoinaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan mukaan lähdin. Uskon, että asioihin perehtymällä, erilaisia mielipiteitä kuuntelemalla ja oikeudenmukaisella asenteella saa vielä äänensä kuuluviin.
Kuitenkin, vuodesta 2019, on mielessä kiitollisuus siitä, että Suomessa on SDP:n vetämä Sanna Marinin hallitus ja erittäin hyvä hallitusohjelma. Sen takia vuoden vaihtuessa esim. nostetaan pienimpiä eläkkeitä, korotetaan perusturvaa, poistetaan aktiivimalli ja kasvatetaan koulutuksen rahoitusta. Näitä asioita ei olisi tapahtunut, mikäli kokoomus tai perussuomalaiset johtaisivat hallitusta.
Oikein valoisaa Uutta Vuotta 2020
Siku