Yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa

Tapasin lähikauppani edessä Villen, jonka kanssa jäin juttusille. Ville ei peruskoulun jälkeen löytänyt itselleen paikkaa ammatilliseen koulutukseen ja jäi kotiin. Ville asui kaksin äitinsä kanssa, äidille ei töitä ole löytynyt 90-luvun laman jälkeen ja yhteiskunnasta syrjäytymisestä on tullut pysyvä ilmiö.

Sosiaalinen syrjäytyminen on riski, joka uhkaa kaikkia. Sen negatiiviset vaikutukset on tunnistettu ihmiselle, koko yhteiskunnalle ja kansantaloudelle. Politiikassa tehtävillä valinnoilla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka syrjäytymistä torjutaan ja ehkäistään. Kysymys on halusta toimia toisin kuin nykyiset eduskunnassa vaikuttavat hallituspuolueet ovat toimineet.

Alati jatkuvat leikkaukset palveluihin kiihdyttävät syrjäytymistä

Sipilän hallitus on leikannut koulutuksesta ja päihde- sekä mielenterveyspalveluista. Se on kurjistanut työttömien, opiskelijoiden ja lapsiperheiden asemaa. Leikkaukset ovat koskettaneet niitä, joiden voidaan ajatella olevan muutenkin heikommassa asemassa. Tehdyt toimenpiteet eivät ehkäise vaan pikemminkin kiihdyttävät syrjäytymistä.  Näyttää siltä, että Sipilän hallituksen perusideana päätöksissä on ollut siirtää entisestään vastuuta yksilöiden itsensä kannettavaksi.  Tämä yhtälö ei toimi.

Kaikilla ei mene hyvin ja esimerkiksi nuorten syrjäytyminen on kasvussa. Yksi syy pahoinvoinnin lisääntymiseen on, että yhä useammin mielenterveysongelmista kärsitään jo hyvin nuorena. Mielen sairastuminen on aina inhimillinen tragedia. Siksi onkin syytä kysyä, kuinka voimme olettaa, että nuoret, jotka tarvitsisivat apua, kantaisivat itse vastuun tervehtymisestään? Tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Tilastot osoittavat, että nuoret tarvitsevat mielenterveyspalveluita.

Erilaiset nuoriso-, kulttuuri-, ja liikuntapalvelut jäävät usein valtion ja kuntien säästötoimenpiteissä lakisääteisten palveluiden jalkoihin. Siitäkin huolimatta, että niillä on merkitystä juuri silloin kuin syrjäytymistä halutaan ennaltaehkäistä. Usein nuorten syrjäytymiseen puututaan liian myöhään. Siksi ennaltaehkäisevät toimintatavat ovat paras keino torjua pahoinvointia. Yksi tapa tehdä uudenlaista ja syrjäytymistä aidosti ehkäisevää työtä, olisi käyttää veikkausvoittovaroista yhä suurempi osa edellä mainittujen palvelujen toiminnan rahoittamiseksi.

Sirkka-Liisa Kähärä

Lue lisää blogeja