palkkojen halpuutus

Pikavoittojen toivossa henkilöstö on kaupan ja palkkojen halpuutus leviää

Yhä useampi kaupunki ja kunta halua muuttaa omaa toimintaansa varsinkin ateria-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen osalta. Muutoksessa vilahtavat erilaiset liikelaitokset, kaupungin omat yhtiöt, kuntayhtymät tai palvelujen ulosmyynti kaupungin omistamista yhtiöistä joko kokonaan tai osittain.

Silmät kiiluen osa poliitikoista, yleensä kokoomus, rkp, keskusta, kristilliset ja perussuomalaiset hamuavat pikavoittoja kaupungin omistamien yhtiöiden myynnillä. Kiinnostus ei riitä siihen, kuka tuottaa kuntalaisille laadukkaita palveluja tai millainen on palveluja tuottavien työntekijöiden toimeentulo, osaaminen ja työkokemus. Laskelmia tehdään ainoastaan henkilöstökustannuksiin vedoten. Laadusta halutaan mainita mahdollisimman vähän, kun kilpailutetaan edellä mainittujen palvelujen tuottajia.

Päätöksenteko karkaa ja raha ratkaisee
Palvelujen ulosmyynti kaupungin omistuksesta tarkoittaa sitä, että päätöksenteko siirtyy vaaleissa valituilta päättäjiltä eri yhtiöiden hallituksiin, kasvottomille päättäjille. Tämän jälkeen palvelujen saajilla, kansalaisilla, ei ole mitään kosketuspintaa palvelujen tuottajiin. Kaupungin ateria-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen ulosmyynti tarkoittaa työntekijöille huonompaa palkkaa, lyhyempää lomaa ja huonompia työehtoja. Miltä sinusta tuntuisi siirtyä toiselle työnantajalle tekemään ruokaa saman koulun tai päiväkodin keittiössä kuin ennenkin, mutta pienemmällä palkalla?

Mitäpä luulette tapahtuvan hyvinvointialueen valtuustossa ja hallituksessa, mikäli edellä mainitut puolueet ovat enemmistönä? Kun palvelujen hinta on edelleen määräävä tekijä ja laatu ei ole painopiste, niin hyvin nopeasti niin ateria-, puhtaus ja kiinteistöpalveluja ostetaan ulkopuolisilta tuottajilta. Näin valvonta, seuranta, laadun tarkkailu tai sopimusrikkomusten seuranta karkaavat yhä kauemmaksi päätöksentekijöiltä ja heidät valinneilta kansalaisilta. Siksi on väliä sillä, että aluevaaleissa äänestää ja ketä äänestää.

Joulupallojen etsintä käynnistyy taas
Viime vuonna suosittu joulukalenteri toteutetaan taas. Tänä vuonna etsitään Sikun ja Jarin Joulukalenterin 2021 palloja eri puolilta Vantaata. Heti joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien joulupallo on löydettävissä ja löytäjä saa joulupallon lisäksi pienen lahjan, kun ilmoittaa pallosta kortissa olevaan numeroon.

Hauskaa Joulupallojen etsintää!

Terveisin
Siku