Koulujen pitkät kesälomat aiheuttavat ongelmia monelle vanhemmalle, kun on pohdittava, miten lasten kesälomapäivät saadaan sujumaan. Perheissä kesälomakausi voi aiheuttaa stressiä silloin, kun lapset ovat pieniä. Yksin heitä ei voi jättää kesäpäiviksi ja töissäkin on usein vanhempien pakko käydä kesän aikana. Toisaalta tylsää on myös nuorilla, mikäli kesäpäiviin ei sisälly kesän touhuja: uimista, retkeilyä ja erilaisia pelejä.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustella ulkomailla, mennä mummolaan tai viettää pitkiä lomia vanhempien kanssa. Erilaiset järjestöt ja osa kunnista tekevät siis todella tarpeellista työtä huolehtiessaan lapsille ja nuorille kesäksi toimintaa.
Onneksi Suomi on kesätapahtumien ja -kesäleirien luvattu maa. Lasten ja nuorten kesäleiritoimintaa järjestävät useat tahot. Valikoimassa on yöleirejä, päiväleirejä, teemaleirejä ja harrastusleirejä. Osallistumismaksutkin vaihtelevat paljon. On harmillista, jos mielekäs kesäleiri jää sen takia pois valikoimasta, että vanhemmilla ei ole varaa maksaa leirimaksua. Valitettavasti osa ei vanhemmista edes tiedä, mistä voisi kysyä ja saada apua leirimaksuihin.
Vanhempien helpotus on suuri, kun tietää, että lapsi on turvallisessa, aikuisten valvomassa ympäristössä, jossa on mahdollisuus saada mukavia kesäkokemuksia. Siksi on tärkeää, että järjestöjen ja kuntien omaa leiritoimintaa tuetaan riittävästi, jotta leirimaksut olisivat kohtuullisia ja leiritoiminta laadukasta.
Sirkka-Liisa Kähärä
Hei,
Kiitos viestistäsi. Osalla ei ole verkostoja, joilta voisi edes kysyä hoitoapua. Harvinaista taitaa olla naapuriavun kysyminen nykyisin tai esim. työkavereiden kanssa sopiminen tyyliin, että hoidetaan lapsiamme vuorotellen. Mielestäni olet aivan oikeassa siinä, että kaikille perheille pitäisi olla mahdollista 1-2 viikon yhteinen loma-aika. Harmillista on myös se, että silloin kun lapset ovat pieniä tai koulussa alaluokilla, monella vanhemmalla lomat ovat lyhyitä, koska työuraa on myös vähemmän.
Toki joitakin asioita myös lasten hyväksi on ratkaistu tai jatkettu. Mielestäni pahimmat säästöajat kuntien ja järjestöjen leiritoiminnasta ovat takanapäin, sillä moni kunta on huomannut, että kustannuksista huolimatta leiritoiminta säästää esim. sosiaalihuollon jatkotoimenpiteissä monta kertaa enemmän, kuin leiritoimintaan kuluu. Kesäaikaan saattaa olla vanhemmilla myös mahdollisuus lyhentää työpäiviään eri tavoin kuin loma-ajan ulkopuolella ja paljon enemmän on olemassa esim. päivätoimintaa järjestäviä tahoja kuin aikaisemmin.
Oikein hyvää kesää sinulle!
Terveisin
Siku