Vuoden vaihtuessa mietin mennyttä vuotta 2024. Siihen mahtui iloisia ja surullisia, jopa järkyttäviä kokemuksia. Oma perhe, lähisukulaiset, ystävät, matkat ja tapahtumat toivat niitä iloisia ja hyviä hetkiä, jolloin elämä oli kirkasta, antoisaa ja tulevaisuuden uskoa täynnä. Lokakuussa kaikki muuttui, kuin olisin saanut mojovan potkun alavatsaan. Järkytyksen myötä pää oli täynnä kysymyksiä ja mieli ailahteli itkupurkauksista yksittäisiin kirkkaampiin hetkiin. Aiemmin suunnitellut tehtävät, matkat ja tapaamiset eivät toteutuneet. Onneksi mustissa pilvissä oli myös kultaa ja aurinkoa, kun vuoden 2025 alussa meille syntyi ensimmäinen lapsenlapsi.
Aviomieheni sairastuttua syksyllä haimasyöpään ovat HUS:n palvelut tulleet varsin tutuiksi. Kun nyt arvioin terveyspalvelujen kykyä vastata hänen hoidostaan, niin hyvistäkin kokemuksista huolimatta olen järkyttynyt. Osa terveydenhuollon ammattilaisista on hyvää ja osaavaa, varsinkin HUS:n Syöpäkeskuksen henkilöstö on timanttista. He todellakin yrittävät auttaa, hakevat erilaisia lääkitykseen liittyviä apuja ja vastaavat kysymyksiin kiertelemättä, mutta kuitenkin kuunnellen ja tukien sekä potilasta että omaisia.
Kuuntelun ja potilaan kanssa keskustelun pitäisi olla edelleenkin tärkeää
Kuitenkin on ollut niitä kokemuksia esim. HUS:n päivystysyksiköissä, että kukaan ei ota kokonaisvastuuta hoidosta. Hoidetaan yhtä osaa kehosta ja tuijotetaan yksittäisiä labra-arvoja. Potilaan kertomusta oireista ei kuunnella, puhutaan päälle tai hoidon kokonaisuutta ei arvioida, saati hoitoa aloiteta. Hoidetaan tulehdusta, kun pitäisi myös katsoa, turvonneita jalkoja jalkateristä reisiin asti ja vatsanpeitteitä. Ei arvioida ihon kuntoa tai mitata painoa.
Pahin aika hakeutua esim. Peijaksen päivystykseen on loppuviikko, sillä jos osastolle joudut, siellä ei viikonloppuna suunnitella potilaan hoitokokonaisuutta ennen kuin arki koittaa ja osastonlääkärit tulevat töihin. HUS:n päivystyksessä otetaan kyllä kokeita, reagoidaan erilaisiin arvojen muutoksiin, mutta yleensä odotetaan lääkärin tulkintaa tuloksista ja arviota jatkohoitopaikasta tuntikausia. Kun lääkäri on tuntien jälkeen tehnyt päätöksen jatkohoidoista, voi hoitopaikkaan siirtymistä joutua odottamaan taas tuntikausia tai vuorokausia parissakin päivystyssairaalassa, kun jatkohoitopaikka vaihtuu. Näin kävi myös aviomiehelleni. Lähes kahden vuorokauden odottelun jälkeen hän pääsi Peijakseen osastolle.
Potilaan hyvää kokemusta hoidosta edistetään yhdessä keskustellen, ei väitellen
Olen ihmetellyt muutamien hoitajien tapaa puhua potilaille. Kokemuksia on siitä, kuinka hoitohenkilöstö korottaa ääntään, väittelee potilaalle vastaan hanakasti ja käy keskustelua potilaan asioista ovet auki käytävälle. Aivan kuin tarkoituksena olisi saada otettua viimeinen sana sairaalta potilaalta. Näitä tapauksia mekin olemme joutuneet päivystyksessä kokemaan esim. lääkityksen suhteen, kun olemme toimineet Syöpäkeskuksesta saadun ohjeen mukaisesti.
Ymmärrän hyvin, että HUS:ssa kulunut syksy on ollut erittäin raskas, koska taloudellisia leikkauksia on kohdistettu sekä toimintaan että henkilöstöön. Moni työntekijä on varmasti joutunut pohtimaan työpaikkansa tulevaisuutta ja elämään epätietoisuudessa useita kuukausia. Lisäksi henkilöstöä on jo aiemmin ollut liian vähän ja sitä karsitaan edelleen. Kuitenkaan työntekijän henkisen pahan olon ei pidä kohdistua sairaaseen ihmiseen.
Viime viikkojen kokemukset osoittavat, että hoidon jatkuvuus yksiköstä toiseen ei ole tasalaatuista ja sujuvaa. On lähes arpapeliä, että pääsetkö sujuvasti jatkohoitoon ja arvioidaanko hoidon tarvettasi kokonaisuutena. Sairaalahoito kuluttaa sekä potilasta että omaisia, siksi olisi tärkeää saada keskustella hoidon tavoitteista yhdessä ammattilaisten kanssa. Parasta mitä potilaalle voi tapahtua on se, että hän kotiutuu sairaalasta ja että elämän laatu olisi mahdollisimman hyvää.
Terveisin
Siku