Mitä tapahtuu, kun oman isän tai äidin muisti heikkenee, liikkuminen vaikeutuu, sairauden hallinta epäonnistuu ja elinpiiri pienenee kodin seinien sisään?  Moni meistä haluaa olla mukana oman vanhemman elämässä entistä enemmän.

Lapset kantavat huolta oman arkensa lomassa vanhempiensa pärjäämisestä, päivittäisestä ravinnosta, levosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista.  Usein tämä tarkoittaa sitä, että iäkkäistä vanhemmista huolehditaan pitkien ja vaativien työpäivien jälkeen vapaa-ajalla. Päiväsaikaan tapahtuvat lääkärikäynnit tai sairauksien hoitoon liittyvät hoitopalaverit vaativat sumplimista ja ymmärtäväisen työnantajan. Iäkkäät vanhemmat eivät aina asu lähellä, ja moni joutuu tekemään arki-iltoina pitkiäkin matkoja vanhempien luo, viettää viikonloppuja sekä loma-aikoina runsaasti aikaa tukeakseen omien vanhempiaan.

Omista lähiomaisista huolehtiminen voi vaativan työn ohessa valitettavasti vaarantaa omaa jaksamista ja olla uuvuttavaa. Vapaa-aika ja lomat eivät tunnu riittävän ja huoli on läsnä työssä ja arjen askareissa. Jos osallistuminen on vaikeaa, huolet kasvavat. Oikeus osallistua omien vanhempien hoidon suunnitteluun ja elämän tukemiseen kuuluu jokaiselle.

”Vanhustenhoitovapaa” lisää iäkkäiden vanhempien hyvinvointia

Vanhempamme ansaitsevat ikääntyessään kaiken avun, hoidon ja turvan mitä on saatavilla. Perinteisen ja joissakin tapauksissa jopa riittämättömän sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen lisäksi yhteiskunnan ymmärrys ja voimakkaampi tuki tulisi tarpeeseen. Haluaisin, että Suomessa meillä lapsilla olisi oikeus vanhustenhoitovapaaseen. Yhteisesti eri osapuolten kanssa sovittu, esimerkiksi lyhennetty työviikko ”vanhustenhoitovapaa” lisää iäkkäiden vanhempien hyvinvointia, hoitoa ja turvaa. Se olisi myös järkevä tapa lisätä työntekijöiden omaa jaksamista, edistää työn ja arjen yhteensovittamista ja parantaa kaikkien elämänlaatua.

Emme enää elä yhteiskunnassa, jossa aikuiset lapset ovat vastuussa vanhemmistaan. Sitä varten olemme luoneet sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamallit, jotka auttavat vanhuksia, kun omat voimat eivät enää riitä. Jotta kaikille saadaan turvattua arvokas vanhuus, työelämän ja sosiaali- ja terveydenhuollon pitääkin katsoa vanhustenhuoltoa- ja hoitoa nykyistä laajemmin ja ennakkoluulottomammin. Uusia työn- ja vapaa-ajan sovittamista edistäviä malleja on otettava käyttöön ja ylittää raja-aitoja kuntien, valtion ja eri sektoreiden välillä. Se on kaikkien etu.

Sirkka-Liisa Kähärä