Vantaa on eri-ikäisten lähiöiden kaupunki, joista osa on syntynyt 1970-1980 luvuilla ja osa myöhemmin. Näissä vanhemmissa lähiöissä palvelutarpeet, harrastukset, liikkuminen ja lähiöissä ajan viettäminen on muuttunut vuosikymmenten aikana, samoin kuin asukkaat ovat vaihtuneet. Monessa lähiössä asukkaat huomaavat niin kaupallisten kuin Vantaan kaupungin palvelujen hävinneen, rakennusten rapistuneen ja töhryjen lisääntyneen. Aikaisemmin toimivat lähiöostarit ovat paikoin epäsiistejä ja ympäristöltään nukkavieruja paikkoja, joihin ei haluta hakeutua, saati niissä haluttaisiin asioida.
Samaan aikaan on lähiöissä erikokoisia vuokra- ja omistusasuntoja tyhjillään. Ne ovat asuntoja, joissa on uudempiin perheasuntoihin verrattuna enemmän neliöitä ja siten myös tilaa. Ne ovat asuntoja, johon makuuhuoneeseen mahtuu parisängyn lisäksi pöytiä ja tuoleja. Ne ovat asuntoja, joista löytyy säilytystilaa ja vaatehuoneita, läpitalon huoneistoja ja isoja ikkunoita. Ne ovat asuntoja, jotka ovat julkisen liikenteen läheisyydessä ja vuokrat tai myyntihinnat ovat halvempia kuin esim. Tikkurilassa tai Myyrmäessä. Näihin asuntoihin ei kuitenkaan haluta muuttaa tai niitä ostaa, koska alue koetaan turvattomana, ympäristö on epäsiisti ja vähäiset levähdys- ja seurustelupaikat ovat törkyisiä tai epäasiallisesti käyttäytyvien porukoiden valtaamia.
Tarvitaan viihtyisää ja monipuolista kaupunkitilaa
Vaikka kaupunki kunnostaa kaupunkitilaa, istumapaikkoja ja istutuksia lähiöiden keskuksiin, niiden huoltaminen ei onnistu. Samoin myös erilainen töhryjen poistaminen näyttää olevan sitä hitaampaa, mitä vähemmän niissä asuu kaupungin päättäjiä. Ominaista näille lähiöille on myös, että niihin on tehty kaupungin toimesta useita osallistamis- ja arviointisuunnitelmia, hanke- ja runkosuunnitelmia sekä pidetty lukuisia asukastilaisuuksia alueiden kehittämisestä. Kovin pieniä ovat muutokset olleet. Näyttää vahvasti siltä, että Vantaan virkamiesjohto on priorisoinut, mitä kannattaa pitää kunnossa ja mikä saa rapistua rauhassa.
Rapistumisesta on hyvä esimerkki tekstin mukana olevassa kuvassa. Talo sijaitsee keskeisellä paikalla Koivukylän Kirnun aukiolla, missä on Koivukylän asema ja bussipysäkit vieressä. Samoin vieressä on muutama kauppa ja kerrostaloja. Luulisi tämänkin alueen olevan paraatipaikalla kiinteistökehittämiselle tai uuden asuintalon rakentamiselle, mutta suunnitelmia jatkosta ei ole tiedossa. Talosta on tehty purkupäätös, jonka toteuttamiseen on aikaa kolme vuotta! Kaupunki on laittanut vanerit katutason ikkunoiden ja ovien eteen. Mitäpä luulette tämän kaltaisten näkymien viestivän kyseisen lähiön rakennus- ja palvelusuunnittelusta, turvallisuudesta ja viihtyisyydestä? Muuttaisitko alueelle asumaan?
Terveisin
Siku