Yksi ammatti riittää enää harvoin elämässä. Työurat vaativat yhä useammin sitä, että omaa osaamista kehittää ja kouluttautumista tarvitaan työn murroksessa. (lisää…)
Palvelut
Hyvinvointia kaupungille ja sen asukkaille – koko Vantaalle! (puheenvuoroni Vantaan valtuustossa)
Vantaan valtuustossa valmistaudutaan jo tulevaan ja kaupungin taloussuunnitelmaan vuosille 2019-2022. Puheenvuorossani maanantaina 28.5.2018 nostin erityisesti esille kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin, henkilöstön jaksamisen sekä koko kaupungin kehittymisen. (lisää…)
Palkan on vastattava vastuuta ja velvollisuutta
Jokainen meistä haluaa, että työstä maksetaan palkkaa, jolla tulee toimeen. Palkalla pitää pystyä maksamaan vuokrat, ostamaan ruokaa, hankkimaan omat ja lasten vaatteet sekä harrastamaan. (lisää…)
Sote vaarantaa ihmisten turvan ja terveyden
Mikäli Sipilän hallituksen esittämä sote-uudistus toteutuu, siitä kärsivät ihmiset huonontuvina palveluina ja kustannusten kasvuna. (lisää…)
Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan menestystarina on uhattuna
Äitiys ja siihen valmistautuminen on aivan eri juttu tänään kuin 100 vuotta sitten. Nykypäivän äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan luojina ovat olleet aikansa edelläkävijät ja lasten, äitien ja perheiden puolesta toimijat. (lisää…)
Terve suu on terveyden perusta
”Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan..” -laulu, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle. Ensimmäiset kokemukseni hammashoidosta eivät ole kuitenkaan olleet kamalia. Muistan tuoksun, poran äänen ja ystävällisen henkilökunnan hammaslääkärikäynneiltäni. (lisää…)
Liikuntapaikat lähelle!
Useissa kunnissa painitaan vanhojen rakennusten kunto-ongelmien kanssa. Sisäilmaongelmaiset koulut ovat käyttökiellossa ja oppilaat väistötiloissa. Koulujen merkitys asuinalueen viihtyvyydelle on suuri, koska koulu toimii keskeisessä asemassa myös muiden palveluiden järjestämisessä koulupäivien ulkopuolella. (lisää…)
Terveyspalveluita suunnitellessa kuunneltava asukkaita ja henkilöstöä
Vantaa valmistelee terveysasemien iltavastaanottoa, joka toteutuisi keväällä 2019. Asia on mielestäni erittäin hyvä. Se olisi pitänyt toteuttaa laajemmin jo vuosia sitten. (lisää…)
Uuttamaata pitää kehittää asukkaiden mielipiteet edellä, hallintohimmelit on jo nähty!
Minun Unelmieni Uusimaa tarjoaa ihmisille mahdollisuudet hyvään arkeen, totesi Sirkka-Liisa Kähärä tultuaan yksimielisesti asetetuksi ehdolle kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Kähärän asetti ehdolle hänen oma puolueosastonsa Koivukylän Sosialidemokraatit. (lisää…)
Miksi ihmisten arvo palveluiden takana ei kiinnosta?
sairaanhoitaja
JHL:n edustajiston puheenjohtaja
Vantaa
Teksti julkaistu Keskiuusimaassa 26.11.2017 sekä JHL:n blogissa 4.12.2017
Päivähoito-oikeus on lapsen oikeus
Vantaan edellinen valtuusto rajasi syksyllä 2016 lasten mahdollisuutta kokoaikaiseen päivähoitoon kokoomuksen ja kumppaneiden tuella. Lasten oikeus kokoaikaiseen päivähoitoon on kiinni siitä, ovatko vanhemmat töissä vai eivät.
Toisen vanhemman ollessa esim. työttömänä kotona, ei lapsi voi olla päivähoidossa 20 viikkotuntia enempää. Perustellusta syystä on voinut anoa lisätunteja päivähoidosta vastaavilta virkamiehiltä. Käytäntö on ollut täysin turha, se on ollut ihmisiä nöyryyttävää ja alistavaa ja lisännyt myös kaupungin turhaa byrokratiaa.
Päivähoito ja varhaiskasvatus on lapsen oikeus. Siihen ei saa vaikuttaa vanhempien varallisuus, työssäkäynti tai työttömyys. Vantaalla oikeutta rajattiin, koska maan porvarihallitus antoi siihen mahdollisuuden poistamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Vantaalla olisi usean muun kaupungin tavoin voitu tehdä myös toisenlainen päätös, oikeudenmukaisempi päätös.
Nyt, kuntavaalien jälkeen, voimme tehdä uusia päätöksiä vantaalaisten lasten oikeuksien palauttamiseksi. Mielestäni Vantaalla yhtäkään lasta ei saa asettaa erilaiseen asemaan toisten kanssa. Oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen kuuluu jokaiselle lapselle.
Varhaiskasvatuskeskustelussa on jäänyt jo aikaisemmin huomioimatta vanhempien valinnanvapaus ja oikeus päättää siitä, onko lapsi päivähoidossa kokoaikaisesti vai vain osan. Vanhemmat voivat tehdä valintoja itsenäisesti ja mahdollisuuksia voidaan perheille tarjota myös osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen.
Meidän on vahvistettava sitä, että päivähoito-järjestelmä tukee myös perheiden yhteistä aikaa yhteiskunnan ollessa auki yhä enemmän 24/7. Osa-aikaisen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen on oltava aidosti mahdollista myös niille lapsille, joiden vanhemmat tekevät työtä osa-aikaisissa tai 0-tuntityösuhteissa, vuorotöissä sekä epäsäännöllisesti epäsäännöllisin työajoin.
Vantaan sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on edellyttänyt subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen purkamista ensi vuoden talousarviossa, aivan kuten kuntavaaliohjelmassamme ja vaalikentillä äänestäjille lupasimme. Päivähoito-oikeuden palauttaminen ilman mitään lisäehtoja on jokaisen lapsen etu.
Sirkka-Liisa Kähärä
kaupunginvaltuutettu, sd
kirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa 1.11.2017
Asukasfoorumit ja yhteisömanagerit yhteisöllisyyden edistäjiksi
Vuokralaiset ry:n puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä kannustaa asukkaita, vuokranantajia sekä kiinteistöhuoltoyhtiöitä yhteistyöhön asuinviihtyvyyden vahvistamiseksi. Hän toivoo, että yhteistyötä tehtäisiin koordinoidusti ja avoimesti yhdessä kaikkien asuintalon eri toimijoiden kesken. (lisää…)